Ostin jokin aika sitten työssäoppimispaikkani kierrätyksestä meille lahjoitetun keinutuoli/nojatuolin, hintaa sillä oli 15 €.

Puuverstaallamme olen nyt harjoitellut entisöintiä, ja ruvennut kunnostamaan muiden töiden ohessa keinutuoliakin. Tänään päätin, että tuolista tulee näyttötyöni, jos se vain soveltuu siihen.

Tässä alkuperäiskuva tuolista, siihen oli tehty irroitettava päällinen.

Päällisen alta löytyi melko kamala punainen kangas, jota oli paikkailtukin. Kangas oli kiinnitetty nupinauloilla, joiden irtikiskomisessa menikin tovi.

Vielä syvempää tein lisää löytöjä: tuoli oli pehmustettu heinillä ja paikkauksen yhteydessä sen sisään oli tungettu ilmeisesti vanhojen pyyhkeiden tilkkuja.

Lisäksi osa puuosista oli haljennut, koska tuolia oli korjailtu pitkillä nauloilla. Naulat poistin ja puuosat uusin. Ehdimpä tänään vielä hioakin käsinojat ja hieman tuolin alaosaa.

Hommaa riittää vielä runsaasti. Näkyvät puuosat aion vahata pähkinäpuun värisellä puuvahalla. Kaikki kankaat menevät vaihtoon, mutten ole vielä oikeastaan miettinyt, minkä värinen tuolista tulee. Luultavasti jokin neutraalinvärinen, jotta tuolin ilmettä voi helposti muuttaa erilaisilla keinutuolinmatoilla. Sisus on vielä myös hieman "auki": entisöintiä opiskellut työtoverini kehotti käyttämään pehmikkeenä heinää, mutta jotenkin minä vierastan ajatusta. Noh, sitä murehdin sitten siinä vaiheessa, kun verhoamisen aika tulee...