Kahvipusseihin jäi kurssin jälkeen kipinä, ja ennen koulun lähiviikkoa väsäsin vielä kissalle oman korin erilaisista kahvipusseista. Mitoitin korin siten, että se sopii Ikean Expedit-kirjahyllyyn, jollaisen kävn hommaamassa muutama viikko sitten. Kissa tuntui aluksi kovasti vierastavan koriaan, eikä tahtonut mennä sinne edes makupaloilla houkuteltuna. Kouluviikolla ollessani mieheni kuitenkin raportoi, että kyllä se siinä parina iltana nukkui. Hyvä, että kelpasi! Alkuun kori oli "alimmassa kerroksessa", mutta nyttemmin siirsin sen kolmanteen. Kaipa korkeammalla on kivempaa; siellä se Mörkö nytkin koisii. ;)

Viikonloppuna käytiin mieheni veljen ja tämän kihlatun uudessa kodissa, ja tupaantulijaslahjaksi olin tekaissut juustokakun. Siitä tuli niin hieno, että tässä on otos siitäkin. Ohjeen tähän kakkuun nappasin muutama kuukausi sitten vuodatuksen käyttäjän Marien blogista tästä osoitteesta.

Jokunen aika sitten olin töissäni puuverstaan sijaan pari päivää kutomossa. Siellä suunnittelin ja pikatoteutin kangaspuissa kudottavan korin. Kaikenlaisten matonkudekorien virkkausohjeita on lehdet pullollaan, ja mietin, kuinka sellaisen voisi tehdä ilman sitä virkkausta - se kun käy käsille aika lailla. Tässä on tulos; ei ehkä siltikään helppo nakki virkkaukseen verrattuna hankalan ompelunsa vuoksi, mutta tukeva ja hieno! Ylin koreista on tekemäni ensimmäinen kappale, alemmat ovat työkaverini myymäläämme tekemiä.

Eräs toinen työkaverini on ruvennut PartyLiten myyntikonsultiksi, ja piti meille töissä kynttiläkutsut. Sieltä raaskin tilata tämän Lumottu kissa -tuikkutelineen, koska se oli mielestäni niin hauska. Ostin myös tuoksukynttiläpaketin, josta ajattelin laittaa joulupaketteihin kynttilän tai pari. Miau!

Joululahjoista puheen ollen... Niitäkin on nyt tullut suunniteltua. Aion antaa vain jotain pientä ja itse tehtyä, ja paketoida kauniisti. Tässäpä onkin valmistamiani kartonkikasseja, joihin olen piirtänyt (noh, netistä tulostettujen kuvien avulla) nätit kuvat. Vinkki tällaiseen kuvien siirtelyyn, kun kyseessä on niin paksu materiaali, ettei "valoa vasten" näe piirtää: tulosta kuva tavalliselle paperille, väritä paperin taus kuvan kohdalta pehmeällä lyijykynällä kevyesti, kiinnitä kuva kuvapuoli ylöspäin haluamaasi kohtaan materiaalissa (kartonki, puu...) ja piirrä ääriviivat lyijykynällä kuvan viivojen päältä. Taustan lyijykynäjälki tarttuu materiaalin pintaan kevyesti.

Kuten aiemmin mainitsin, olin koulun lähiviikolla viime viikon, ja siellä aiheena oli keramiikka. Sitä opiskeltiinkin oikein pikavauhtia, koska tuo viikko (tai toisin sanoen neljä päivää) on ainoa, minkä aihekokonaisuudesta saamme käydä.

Samalla reissulla sain mukaani aiemmin metallin lähiviikolla tekemäni työt, ja esittelen ne ensimmäiseksi: ekassa kuvassa rasia neulomistarvikkeille, kannessa ohutlevytyönä toteutettu kuvasommitelma, toisessa piparkakkumuotit - kohta taas ajankohtaiset - sekä samassa kuvassa tinavalukoruja, kolmas kuva on pullollaan emaloituja koruja, kuparilevystä leikattuja, ja viimeisessä kuvassa hieman rumaksi jäänyt kynttilänjalka, joka on taottu neliöteräksestä ja lattaraudasta, hitsaten yhdistettynä.

Sitten keramiikkatöitä. Ensimmäisenä erilaisia tuikkutelineitä, joista ainakin kaksi menee lahjaksi. Rasia on ainoastaan raakapoltettu, eli siinä ei ole mitään lasitetta eikä muutakaan. "Lautaset" puolestaan on lasitettu ja poltettu raku-tekniikalla, joka olikin hauskaa hommaa porukassa. Jälki oli myös kaunista ja uniikkia.

Seuraavassa kuvassa on lisää rakupoltettuja esineitä; kynäpurkki, erilaisia nappeja (mustat lasittamattomia, vihreät lasitettuja sekä oikeasti soivat huilut, okarinot. Noh, toinen soi, toinen ei... Mutta oli sen verran vaikeaa saada ne viritettyä, että puoletkin on ihme!

Viimeisessä kuvassa on töitä, jotka otin mukaani pelkästään raakapoltettuina. Kotona sivelin ne opettajan ohjeen mukaan rasvattomalla maidolla ja seuraavana päivänä laitoin ne kotiuuniin, ihan tavalliseen sellaiseen, ja lämpötilaksi 300 astetta. Maito sitten paloi esineiden pintaan ruskean eri sävyiksi, lopulta ne olisivat palaneet mustaksi. Kuvassa napit ja rasia kansineen ovat siinä järjestyksessä, jossa ne tulivat uunista ulos; ensimmäiset isot napit ja pienimmät olivat vain kymmenisen minuttia, itse rasia noin puoli tuntia. Muut ovat siltä väliltä.