Kappas, edellinen blogikirjoitushan taitaakin olla viime vuodelta... On siis viimein aika lisäillä uusi!

Olen viettänyt joululomaani kotiseudullani Lapissa, ja loma on mennyt neuloessa, lukiessa ja vain oleillessa. Ensi viikolla koittaa taas arki, kun menen kouluun, mutta nyt nautitaan vielä hetki hellan lämmöstä ja ulkona paukkuvasta pakkasesta.

Esittelen nyt töitä, jotka olen saanut valmiiksi ennen joulua. Suurimman osan tein lahjaksi, enkä siksi ole voinut laittaa niistä kuvia "ihmisten ilmoille" ennen joulua.

Aloitetaan kuitenkin koulutöillä. Olin työpaikassani puuverstaalla vielä marraskuun loppuun, ja sain viimein valmiiksi näyttötyöni puusta. Kyseessä on eteiseen sopiva puutuotesarja, jonka osat ovat kekseliäitä ja yksilöllisiä itsenäisinä tuotteina, mutta sopivat mainiosti myös yhdessä samaan eteiseen. Kaikki tuotteet tulevat myöhemmin toimintakeskuksemme myymälään myyntiin, kunhan ne on keväällä koululla arvioitu.

Ensimmäisessä kuvassa tekemäni keinuhevosnaulakko on tosin vielä hieman kesken; siltä puuttuu silmä, harja on tasoittamatta ja hännästä naru avaamatta. Naulakko on tarkoitettu lapsille, ja sen leveys on noin 40 cm.

Toteutin naulakon myös aikuisille, ja siihen käytin syksyn innoittamana vaahteranlehtiteemaa. Väritys on kuitenkin tummaa tammipetsiä, joten naulakko sopii hyvin muihinkin vuodenaikoihin. Tämän naulakon leveys on 60 cm.

Viimeisenä sarjaan kuuluu edellisen naulakon kanssa yhteinäinen avainkaappi, jossa teemana siis myös vaahteranlehti. Lisäksi kaapissa on pieni "lisäjuttu": sen oven kuva on vaihdettavissa, kuten taulunkehyksiin vaihdetaan kuva. Tässä onkin suurennettuna tällä hetkellä paikalla oleva kuvio sekä kaksi muuta vaihtoehtoa. Nämä kuviot ovat tapeteista, mutta yhtä hyvin kuvana voisi käyttää vaikkapa valokuvaa.

Marraskuussa ehdin käydä myös Tampereen Kädentaidot-messuilla, jossa tarjonta oli kuitenkin mielestäni aika vaisu; ei pahemmin uusia ideoita eikä oivalluksia. Ostin sieltä kuitenkin joitain kaipailemiani materiaaleja, ja innostuin myös ystäväni houkutteleman ostamaan Kool Aid -mehutiivistettä lankojen värjäystä varten.

Tässä ovatkin ensimmäiset kokeiluni. Vaaleanpunaisesta langasta (Sandnes Garnin Frtitidsgarn, valkoinen) tulikin meleerattu, koska saamassani ohjeessa käskettiin laittaa ensin lanka veteen ja lisäämään sitten väri: värihän tarttui sitten joihinkin kohtiin paremmin kuin toisiin. Langasta tuli lomani aikana pipo anopilleni, mutta kuvaa en ehtinyt siitä napata, kun laitoin sen jo postin mukaan. Kelta-vihreän langan (myös Fritidsgarn) kerin kirjan ympäri neljälle pienelle vyyhdille, jotka kaikki sidoin löyhästi erillisiksi. Sitten kastoin vyyhdeistä ensimmäisen ja kolmannen keltaiseen väriliemeen, ja toisen ja neljännen vihreään liemeen. Lopputulos oli raidallinen lanka.

Nämä kyseiset Kool Aid -mehujauheet ostin messuilla Muksuaitan kojusta, ja niitä voi tilata myös netistä, kyseisen firman kotisivuilta. Sivuilta löytyy myös lisätietoa värjäyksestä, ja mukaan saa tilattua myös ilmaisen värjäysohjeen. Nämä langat värjäsin kattilassa (turvallista värjätä kattilassa, jossa valmistetaan ruokaa, sillä mehu on juotavaa). Värjäystä voi kokeilla mikrossakin, mutta itse tyydyin "perinteiseen" tapaan.

Joulun alla tuli tehtyä jälleen kuviomattoja; kaikki tilauksesta pukin konttiin. Tässä kuvat edestä ja takaa:

Töissä valmistuivat myyntituotteiksi ripsiliina ja shaali, molemmat uusia mallejamme. Ripsiliinan loimi on pääosin omaa suunnitteluani, shaali puolestaan on valmis malli Taitolta.

Pukin konttiin sujahtivat myös nämä tyynyliinat, jotka tein mieheni lähimmille sukulaisille puolisoineen ja perheineen. Kuvan vieressä lukee "kauniiden unien" lisäksi nukkujan nimi. Ne on tuputettu kankaanpainantaväreillä.

Ehdin vielä (kuin ihmeen kaupalla) tekemään myytäväksi asti heijastimia, joita viime talvena tein oikein urakalla. Kuvat otin napeista, jotka voi ommella takkiin kiinni, sekä jalkapalloheijastimista, joissa on toisella puolella pallo hopeanvärisestä heijastinkankaasta ja toisella valkoisesta. Heijastimet on applikoitu. Näiden lisäksi tein muun muassa Hello Kitty-aiheiset heijastimet, sydän- ja lumihiutalekuviolliset, Volkswagen-logolla varustetun heijastimen sekä Grand Theft Auto -pelin logoon perustuvan heijastimen, jossa on lyhenne GTA. Kaksi viimeksi mainittua annoin lahjaksi velipojilleni.

Viimeisenä isälleni lahjaksi tehty kavipussikori eväslaukuksi. Kori on tehty Saludo-paketeista ja tukeviksi ommelluista suikaleista (taitoin pussit peräti kuusinkertaisiksi). Sisälle olen lisännyt suikaleen, joka on pujotettu sisäpuolelle osittain, päät on ommeltu käsin. Suikale on kiinnitetty langalla korin puoliväliin: näin kassiin tuli kaksi pullonpidikettä, termos- ja vesipulloille.